Sivut

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kuulumisia

Tulipa taas pikkuinen tauko tähän kirjoitteluun. Olen ollut viime aikoina vähän alavireinen ja saamaton ja tuollaisissa tilenteissa blogi tippuu aina ensimmäisenä to do -listalta. Saamattomuus on yltänyt myös koulutehtäviin ja nyt on aika lailla kirittävää ensi perjantain julkistalouden tenttiä varten, huokaus...

Mutta ei hätää, eilen sain viimein itseäni niskasta kiinni tai siis vakuutettua itselleni, että olo paranee, kun alkaa hommiin. Eilen sitten saatoimme siipan kanssa kämpän taas asumiskuntoon tasolta "läävä" ja puuhastelin sellaisia pikku asioita, jotka jää monesti tekemättä ja rassaa sitten koko ajan. Tein ruokaakin vähän varastoon, kun syöminen on ollut vähän lapsipuolen asemassa männä viikolla, olen elänyt turhan paljon proteiinipatukoilla ja avokadoleivillä. Lisäksi tein suunnitelman viikonlopun aktiviteeteille. Haluan päästä eroon koulustressistä ja tulevaisuusahdistuksesta, joten tänään on luvassa kaupungilla pyörimistä, ystävien pikkuisen 1-vuotissynttärit ja illalla menemme vielä elokuviin. Ja onneksi olen jo ehtinyt aamulla lukea siihen kirottuun tenttiin, niin se vähän helpottaa oloa. 

Treenitahtiin pikku alavire ei ole vaikuttanut, vaan salilla on rehkitty ihan entiseen malliin. Tällä viikolla tosin innostuin taas uuden jumpan pariinkin, kun ystäväni esimerkkiä seuraten raahasin ahterini functional core -tunnille. Siitä voisin kirjoitella ihan erikseenkin. Samatan tällä vähän kevyemmällä viikolla on käyty myös kokeilemassa uusi bodybalance. Haluaisin käydä tuolla balancessa, mutta joogaan verrattuna tahti on niin kova, että en ehdi vahtia polvieni asentoja, joten seuraavana päivänä oli sitten edessä polvikipuja. Höh. 

Eilen oli sitten jalkapäivä. Onnistuin hieman telomaan alaselkääni oletettavasti kyykyssä, joten tulevaisuudessa pitänee olla huolellisempi vatsalihasten käytön kanssa. Toisaalta rasitusta selkään saattoi lisätä myös prässi, jossa nostin painoja ja nyt ollaan siinä pisteessä, että lykin siinä painoilla, jotka ovat lähes kaksinkertaiset omaan painooni nähden. :) Viime päivinä paino on siis seilannut väliä 61,5-60,7 kg ja prässiin iskin vihdoin 120 kiloa. Jee! 

Kuvamateriaalia on vain askelkyykyn sarjatauolta, jossa ainoa mahdollinen vaihtoehto on nojata tuohon tankoon ja puuskuttaa täysillä. Katselin muuten siinä oman treenin lomassa myöhemmin erään naisen askelkyykkypainoja, jotka olivat kaksinkertaiset omiini verrattuna. Ja olihan se pebakin sitten sen näköinen, voi jösses! Siihen kun jonain päivänä pääsisi, niin avot!


Jaha, mutta nyt koittaakin sitten lähtö kaupungille! Sekavat kuulumiset päättyvät tähän. :)

Rentouttavaa lauantaita ihmiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella